Ruotsin Narconon
Vuonna 1972 Stig Bjork, Tukholman lastensairaalan työntekijä avasi Narconon-keskuksen käyttäen innoissaan omaa asuntoaan. Ohjelman toimituksen kasvu johti useisiin muuttoihin, kunnes he asettuivat lopulta Narconon Huddingen ihastuttaviin tiloihin, joilla on myös ympäristön ja paikallisen kunnan lämmin tuki takanaan. Näissä tiloissa ohjelman toimittamista on jatkettu vakaasti nykyhetkeen saakka. Vuonna 1982 Malmön lähistölle Etelä-Ruotsiin avattiin Narconon Eslöv. Ruotsalaiset Narconon hoitokodit toimivat kunnanvaltuustojen luvalla ja ne kaikki saavat myös rahoituksen paikalliselta kunnalta.
Ruotsin Narconon on tehnyt laajaa huumevalistusta kansallisella tasolla ja sen kansallinen keskushallinto on auttanut levittämään tietoa Narcononin hoito-ohjelmasta kautta koko Euroopan. Narconon Göteborg ja Narconon Vesterås ovat omistautuneet kokonaan huumevalistuspalveluihin.
Narconon Ruotsi vietti hiljattain 25-vuotisjuhliaan. Henkilökunta sai huomionosoituksia kansanedustajilta ja muilta valtion ja kuntien viranhaltijoilta joka puolelta Ruotsia, mm. poliisijohdolta, jonka kanssa Ruotsin Narconon on tehnyt yhteistyötä useiden vuosien ajan.
Vuonna 1997 Ruotsin Narconon auttoi Norjan Narcononia, jossa siihen asti oli annettu vain huumevalistusta, käynnistämään täydellisen kuntoutuskeskuksen Osloon. Lisäksi Narcononin henkilökunta on pitänyt vuosikausia huumevalistusluentoja ympäri Ruotsia, usein yhteistyössä paikallisen poliisin ja muiden paikallisten viranomaisten kanssa.
Ruotsin Narconon piti yhdessä kansainvälisen Narcononin kanssa Toisen kansainvälisen myrkynpoisto konferenssin Tukholmassa vuonna 1997. Mukana oli alustajina ja puhujina tiedemiehiä ja muita asiantuntijoita Venäjän Lääketieteen akatemiasta, Kasakstanista, Ukrainasta, Ruotsista, Kanadasta, Isosta Britanniasta ja Yhdysvalloista. Käsittelyn ja väittelyn aiheina oli mm. designer huumeet Euroopassa ja ihmiskehon puhdistaminen huumeista (ja radioaktiivisista aineista) L. Ron Hubbardin saunamenetelmällä.