Narconon

Pitkävaikutteista huumevieroitushoitoa.

Pitkävaikutteista huumevieroitushoitoa

Lisätietoja huumeista

Sisältö: Lisätietoja:
Crack ja Kokaiini Kokaiini
Ekstaasi Ekstaasi
Heroiini Heroiini
LSD LSD
Kannabis Kannabis
Metamfetamiini tai amfetamiini Metamfetamiini tai amfetamiini
PCP (Phencyclidine)
Rohypnol

Crack ja Kokaiini

Kokaiini on voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava huume. Kokeiltuaan kerran kokaiinia, henkilö ei pysty ennustamaan tai kontrolloimaan sitä missä laajuudessa hän tulee jatkamaan huumeen käyttöä.

Tärkeimmät tavat käyttää kokaiinia ovat nenään imeminen, ruiske ja polttaminen (free base kokaiini ja crack). Nenään imeminen on tapahtuma, jossa kokaiinijauhe sisäänhengitetään nenään, jossa se imeytyy verenkiertoon nenäkudosten läpi. Ruiske tarkoittaa huumeen ruiskuttamista neulan avulla suoraan verenkiertoon. Polttaminen tarkoittaa kokaiinihöyryn tai savun hengittämistä keuhkoihin, mistä se imeytyy verenkiertoon yhtä nopeasti kuin ruiskeellakin.

"Crack" on kaduilla käytetty nimi kokaiinille, joka on prosessoitu kokaiinihydrokloridista poltettavaan muotoon. Sen sijaan että käytettäisiin tulenarkaa eetteri-prosessia kokaiinin käsittelyyn, crack valmistetaan ammoniakin tai natriumbikarbonaatin (leivontasooda) ja veden avulla ja kuumennetaan vetykloridin poistamiseksi, siten tuottaen poltettavaa kokaaiinia. Termi "Crack" viittaa rätisevään ääneen, joka kuuluu seosta poltettaessa (kuumennettaessa), joka johtuu luultavasti natriumbikarbonaatista.

Riskit ovat suuret huolimatta siitä saadaanko kokaiini sisäänhengittämällä (nenänsisäisesti), ruiskeella vai polttamalla. Näyttäisi siltä, että kokaiiniriippuvuus saattaa kehittyä vieläkin nopeammin silloin kun ainetta poltetaan nenään imemisen sijaan. Polttaminen sallii äärimmäisen korkeiden kokaaiinipitoisuuksien pääsyn aivoihin hyvin nopeasti ja aiheuttaa voimakkaan ja välittömän huumautumisen. Suonensisäisen huumeen käyttäjä altistuu HIV-tartunnan ja AIDSin välittämiselle tai saamiselle, jos neulat tai muut ruiskutusvälineet ovat yhteiskäytössä.


Terveysriskit

Kokaiini on voimakas keskushermosto stimulantti, joka häiritsee dopamiinin uudelleenimeytymisprosessia. Dopamiini on kemiallinen välittäjäaine, joka on yhteydessä mielihyvään ja liikkeeseen. Dopamiinia vapautuu osana aivojen palkitsemisjärjestelmää ja se aikaansaa osaltaan sen huumaustilan, joka on tyypillistä kokaiinin käytölle.

Kokaiininkäytön fyysisiin vaikutuksiin kuuluvat supistuneet ääreisverisuonet, laajentuneet pupillit, kohonnut ruumiinlämpö, pulssi ja verenpaine. Kokaiinin tuottamien välittömien euforisten vaikutusten kesto riippuu nautintatavasta. Näihin euforisiin vaikutuksiin kuuluvat, mm. ylipirteys, vähentynyt väsymyksen tunne ja mielen kirkkaus. Mitä nopeammin se imeytyy, sitä nopeampi ja kiihkeämpi on huumautuminen. Toisaalta, mitä nopeampi imeytyminen on sitä lyhyempi on vaikutusaika. Nenän kautta nautittuna vaikutus voi kestää 15-30 minuuttia, kun poltettuna vaikutus kestää 5-10 minuuttia. Jatkuva käyttö voi lyhentää vaikutusaikaa.

Eräät kokaiinin käyttäjät ilmoittavat kokevansa levottomuuden, ärsytyksen ja huolestuneisuuden tunteita. Huumautumiselle saattaa kehittyä tuntuva vastustuskyky ja useat huumeenkäyttäjät kertovat pyrkivänsä turhaan saavuttamaan yhtä suurta mielihyvää, kuin he saivat ensimmäisellä kerralla. Tieteelliset todisteet osoittavat, että kokaiinin voimakas neuropsykologinen lisävoimia antava ominaisuus on syynä siihen, että ihmiset jatkavat kokaiinin käyttöä huolimatta sen aiheuttamista fyysisistä ja sosiaalisista haittavaikutuksista. Eräissä harvinaisissa tapauksissa kokaiinin ensimmäinen käyttökerta on johtanut kuolemaan, joko vaikutusaikana tai jonkin aikaa sen jälkeen. Kuitenkaan ei ole tiedossa mitään tapaa määrittää sitä, kuka on altis äkkikuolemalle.

Suuret kokaiiniannokset ja/tai pitkäaikainen käyttö voivat laukaista paranoian. Crack-muotoisen kokaiinin polttaminen voi aikaansaada erityisen aggressiivista paranoidista käyttäytymistä ihmisissä. Kun kokaiiniriippuvaiset lopettavat kokaiinin käytön, he tulevat usein masentuneiksi. Tämä saattaa johtaa myös kokaiinin käytön jatkamiseen masennuksen lievittämiseksi. Pitkäaikainen kokaiinin nenänsisäinen käyttö saattaa johtaa nenän limakalvojen haavautumiseen, joka voi vahingoittaa nenän väliseinää niin pahasti, että se rappeutuu. Kokaiinin aiheuttamat kuolemat aiheutuvat usein joko sydäninfarktista tai hengityselinten toiminnan lakkaamisen aiheuttamasta halvauksesta.


Lisävaara: Kokaetyleeni

Kun ihmiset käyttävät sekaisin kokaiinia ja alkoholia, he moninkertaistavat kummankin huumeen aiheuttaman vaaran ja suorittavat tietämättään monimutkaisia kemiallisia kokeita kehoillaan. Yhdysvaltain huumetutkimuslaitoksen NIDA:n rahoittamassa tutkimuksessa todettiin ihmisen maksan yhdistävän kokaiinin ja alkoholin tuottaen näin kolmatta ainetta, kokaetyleeniä, joka vahvistaa kokaiinin euforisia vaikutuksia samalla mahdollisesti kasvattaen äkkikuoleman riskiä.


Käytön laajuus

Kokaiinin käyttö koululaisten keskuudessa, Yhdysvallat vuonna 1997:
Monitoring the Future Study
8-luokkalaiset 10-luokkalaiset 12-luokkalaiset
Joskus käyttänyt 4.4% 7.1% 8.7%
Käyttänyt viimeisen vuoden aikana 2.8 4.7 5.5
Käyttänyt viimeisen kuukauden aikana 1.1 2.0 2.3
Käyttää päivittäin 0.1 0.1 0.2

Keskimääräinen kokaiinin käyttäjä on tutkimusten mukaan kaupungeissa asuva aikuinen, joka käyttää crackiä. Nyt näyttää tulossa olevan myös uusia käyttäjäryhmiä: teini-ikäiset, jotka polttavat crackiä yhdessä marijuanan kanssa, keski-ikäiset lähiöissä asuvat kokaiinin käyttäjät ja yli 30-vuotiaat naiset, jotka eivät ole aikaisemmin käyttäneet mitään huumeita.

Vuonna 1996 Yhdysvalloissa noin 1,7 miljoonaa ihmistä käytti kokaiinia vähintäin kerran kuukaudessa, mikä tekee 0,8% yli 12-vuotiaista. Näistä 700.000 käytti crackiä. Edellisenä vuonna kokaiinia käytti 1,3 miljoonaa, joten luku on erittäin nopeassa nousussa.

Lisätietoa kokaiinista



Ekstaasi

MDMA ((3-4-metyleeni-dioksimetamfetamiini), josta käytetään myös englanninkielistä nimeä ecstasy, tunnetaan kadulla nimillä "Esso" tai "Aatami". Se on synteettinen, psykoaktiivinen (psyykkisiin toimintoihin vaikuttava) huume jolla on hallusinogeenisiä ja amfetamiinin kaltaisia ominaisuuksia. Sen kemiallinen koostumus on samankaltainen kuin kahdella muulla synteettisellä huumeella, MDA:lla ja metamfetamiinilla, joiden tiedetään aiheuttavan aivovaurioita.


Terveydelliset vaarat

Uskomukset MDMA:sta muistuttavat samankaltaisista väitteistä joita tehtiin LSD:stä 1950 ja 1960 luvuilla, joiden todistettiin olevan epätosia. Sen kannattajien mukaan MDMA voi saada ihmiset luottamaan toisiinsa ja pystyy murtamaan esteet terapeuttien ja potilaiden, rakastavaisten sekä perheenjäsenten välillä.

Monet niistä ongelmista, joihin MDMA:n käyttäjät törmäävät, ovat samankaltaisia kuin ne, joita on todettu amfetamiinien ja kokaiinin käytön kanssa. Ne ovat seuraavia:

Tuoreet tutkimustulokset liittävät MDMA:n myös pitkäaikaisiin vaurioihin niissä aivonosissa, jotka ovat ajattelulle ja muistille ehdottoman välttämättömiä. On otaksuttu, että huume aiheuttaa vahinkoa neuroneille (hermosoluille) jotka käyttävät kemikaalia nimeltä serotoniini kommunikoidakseen muiden neuronien kanssa. Apinoilla neljän päivän pituinen altistaminen MDMA:lle aiheutti aivovaurion, joka oli havaittavissa vielä kuusi-seitsemän vuotta myöhemminkin. Tämä tutkimus antaa lisää todisteita siitä, että ihmiset jotka ottavat MDMA:ta saattavat asettaa itsensä alttiiksi pysyvälle aivovauriolle.

Lisäksi on todisteita, että ihmiset, jotka saavat MDMA:n käytön jälkeen aknea muistuttavan ihottuman, saattavat asettaa itsensä alttiiksi vakaville sivuvaikutuksille, mm. maksavaurioille, jos he jatkavat käyttöä.

MDA on MDMA:n isä, amfetamiinin kaltainen huume, jota on myös väärinkäytetty ja se on kemialliselta koostumukseltaan samankaltainen kuin MDMA. Tutkimukset osoittavat, että MDA tuhoaa serotoniiniä tuottavia neuroneja, jotka suoranaisesti säätelevät aggressiota, mielialaa, seksuaalisia toimintoja, unta ja kipuherkyyttä. Luultavasti juuri tämä toiminto serotoniini-järjestelmässä antaa MDA:lle sen väitetyt ominaisuudet voimistuneista seksuaalisesta tuntemuksista, rauhallisuudesta ja seurallisuudesta.

MDMA on sukua rakenteeltaan ja vaikutuksiltaan myös metamfetamiinin kanssa, jonka on näytetty aiheuttavan dopamiinia (hermojen välittäjäaine) sisältävien neuronien rappeutumista. Näiden neuronien vaurio on pohjimmainen syy motorisiin häiriöihin, joita on Parkinsonin taudissa. Oireet tästä sairaudesta alkavat koordinaation puutteella ja väristyksillä, ja voi lopulta päätyä jonkinlaiseen halvaantumiseen.


Käytön laajuus

MDMA käyttävät eniten nuoret ja nuoret aikuiset klubeilla, raveissa (rave=suuri, koko yön kestävä tanssitilaisuus) ja rock-konserteissa.

Ekstaasin käyttö peruskoululaisten ja lukiolaisten keskuudessa Yhdysvalloissa vuonna, 1998:
8-luokkalaiset 10-luokkalaiset 12-luokkalaiset
On vähintään kokeillut 2.7% 5.1% 5.8%
On käyttänyt viimeisen vuoden aikana 1.6 3.3 3.6
On käyttänyt viimeisen kuukauden aikana 0.9 1.3 1.5

Lisätietoa ekstaasista



Heroiini

Heroiini on erittäin voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava huume, ja sen käyttö on vakava ongelma. Pelkästään Yhdysvalloissa arvioidaan lähes 600 000 ihmisen tarvitsevat hoitoa heroiiniriippuvuuden vuoksi. Tuoreiden tutkimusten mukaan käyttäjät ovat siirtymässä heroiinin suonensisäisestä käytöstä nenänkautta ja polttamalla tapahtuvaan käyttöön. Tämä johtuu toisaalta siitä, että näin päästään parempaan puhtauteen ja toisaalta siitä harhaluulosta, että nämä käyttötavat eivät aiheuttaisi riippuvuutta.

Heroiini valmistetaan morfiinista, luonnossa esiintyvästä aineesta, jota uutetaan aasialaisen unikkokasvin siemenpaloista. Heroiini esiintyy yleensä valkoisena tai ruskeana jauheena. Kadulla heroiinista käytetään mm. seuraavia nimiä: "herska", "polle", "hepo", "H"  ja "smack". Joskus heroiinista käytetään nimiä, jotka viittaavat siihen maantieteelliseen alueeseen, jossa sitä tuotetaan, kuten "Meksikon musta terva".


Terveydelliset vaarat

Heroiinin väärinkäyttöön liittyy vakavia terveydellisiä tiloja, mukaanlukien tappava yliannostus, keskenmenot, rappeutuneet verisuonet ja tarttuvat taudit kuten HIV/AIDS ja hepatiitti eli maksatulehdus.

Heroiinin lyhytaikaiset vaikutukset ilmestyvät pian yksittäisen annoksen jälkeen ja katoavat muutaman tunnin sisällä. Ruiskutettuaan heroiinin suoneen käyttäjä kertoo tuntevansa sisäänvirtaavan hyvänolontunteen "rush",  jonka aikana ihon alkaa punottaa ja tuntuu lämpimältä, suu kuivuu ja jäsenet tuntuvat painavilta. Tämän alun hyvänolontunteen jälkeen käyttäjä alkaa "nuokkua", vaihdellen valveilla olon ja unisen tilan välillä. Mielen toiminnasta tulee utuista, mikä johtuu keskushermoston lamaantumisesta.

Heroiinin pitkäaikaisvaikutukset ilmenevät, kun sitä on käytetty toistuvasti jonkin aikaa. Kroonisilla käyttäjillä saattaa esiintyä verisuonten surkastumista,  tulehduksia sydänlihaksessa ja sen läpissä, paiseita, sidekudostulehduksia ja maksan sairauksia. Keuhkoissa ilmenevät komplikaatiot, mukaanlukien erilaiset keuhkokuumeet ovat seurausta  heroinistin heikosta terveydentilasta, sekä heroiinin hengitystä lamauttavasta vaikutuksesta.

Heroiinin omien haittavaikutusten lisäksi katuheroiini saattaa sisältää lisäaineita, jotka eivät  liukene helposti, ja seurauksena voi olla keuhkoihin, maksaan, munuaisiin tai aivoihin johtavien verisuonien tukkeutuminen. Tämä saattaa aiheuttaa tulehduksia tai tappaa pieniä  alueita solukkoa elintärkeissä elimissä.

Huumeiden käyttöön erikoistuneilta poliklinikkaosastoilta kerättyjen tietojen mukaan heroiini oli toiseksi yleisin huume huumekuolemien yhteydessä. Tutkimusten mukaan vuodesta 1990 vuoteen 1995 heroiinin aiheuttamat kuolemat kaksinkertaistuivat.


Sietokyky, riippuvuus ja vieroitus

Säännöllinen heroiininkäyttö kehittää sietokyvyn. Tämä tarkoittaa, että käyttäjän täytyy käyttää enemmän heroiinia saavuttaakseen saman voimakkuuden tai vaikutuksen. Kun koko ajan käytetään suurempia annoksia, kehittyy fyysinen riippuvaisuus ja huumeriippuvuus. Fyysisen riippuvaisuuden syntyessä keho on mukautunut huumeeseen ja vieroitusoireita saattaa esiintyä, jos käyttöä vähennetään tai se lopetetaan.

Vieroitusoireet, jotka saattavat säännöllisillä käyttäjillä esiintyä niinkin pian kuin muutaman tunnin kuluttua viimeisestä käyttökerrasta, tuottavat huumeen himoa, rauhattomuutta, kipua lihaksissa ja luissa, unettomuutta, ripulia ja oksentamista, kylmiä väreitä ja "kananlihaa", joita kutsutaan "kylmäksi kalkkunaksi" sekä nykiviä liikkeitä ja muita oireita. Yleensä vierotusoireet saavuttavat huippunsa 48-72 tuntia viimeisen annoksen ottamisesta ja loppuvat noin viikon kuluttua. Voimakkaasti riippuvaisille, huonossa terveydentilassa oleville käyttäjille äkillinen vieroitus voi johtaa kuolemaan, vaikka heroiinista vieroittautumista pidetään vaarattomampana kuin kuin alkoholista tai barbituraateista vieroittamista.


Käytön laajuus

Heroiinin käyttö koululaisten keskuudessa,
Yhdysvallat, 1997:
8-luokkalaiset 10-luokkalaiset 12-luokkalaiset
Joskus käyttänyt 2.1% 2.1% 2.1%
Käyttänyt viimeisen vuoden aikana 1.3 1.4 1.2
Käyttänyt viimeisen kuukauden aikana 0.6 0.6 0.5

Yhdysvalloissa heroiinin käyttäjien määrä nousi vuosina 1993-1996 68.000:sta 216.000:een.

Ongelmana tutkimusten mukaan näyttäisi olevan lisääntynyt nenänkautta tapahtuva käyttö ja erityisesti tämän tavan leviäminen yhä nuorempiin väestöryhmiin.

Lisätietoa heroiinista



LSD

LSD (lysergic acid diethylamide eli lyseerihapon dietyyliamiini) on yksi tärkeimmistä hallusinogeenien luokan muodostavista huumeista. LSD keksittiin vuonna 1938 ja on eräs kaikkein voimakkaimmista mielialaan vaikuttavista huumeista. Sitä valmistetaan lyseerihaposta, jota löytyy rukiissa ja muissa viljakasveissa kasvavasta sienestä nimeltään torajyvä.

LSD:tä, jota yleisesti nimitetään "hapoksi", myydään kadulla tabletteina, kapseleina ja joskus nestemäisessä muodossa. Se on hajutonta, väritöntä ja on hieman karvaan makuista. Se yleensä otetaan suun kautta. Usein LSD lisätään imukykyiselle paperille, joka jaetaan pieniin värikkäisiin ruutuihin siten, että jokainen niistä vastaa yhtä annosta.

Yhdysvaltain lääkelaitos DEA raportoi, että nykyisin laittomista lähteistä saatujen LSD-näytteiden vahvuus vaihtelee 20-80 mikrogramman välillä per annos. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin arvot, joita raportoitiin 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa, jolloin yksi annos oli 100-200 mikrogrammaa tai enemmän.


Terveydelliset vaarat

LSD:n vaikutukset ovat arvaamattomia. Ne riippuvat otetun annoksen suuruudesta, käyttäjän persoonallisuudesta, mielialasta ja odotuksista sekä ympäristöstä, jossa huumetta käytetään. Yleensä käyttäjä kokee huumeen ensimmäiset vaikutukset 30-90 minuuttia ottamisen jälkeen. Fyysisiä vaikutuksia ovat suurentuneet pupillit, korkeampi ruumiinlämpötila, kohonnut pulssi ja verenpaine, hikoilu, ruokahaluttomuus, unettomuus, suun kuivuminen ja väristykset.

Aistimukset ja tunteet muuttuvat paljon rajummmin kuin fyysiset oireet. Käyttäjä saattaa tuntea useita eri tunteita samanaikaisesti tai vaihdellen nopeasti yhdestä tunnetilasta toiseen. Jos huumetta otetaan tarpeeksi suurina annoksian, se aiheuttaa harha-aistimuksia ja visuaalisia hallusinaatioita. Käyttäjän käsitys ajasta ja omasta minuudestaan. Aistimukset saattavat näyttää "risteytyvän" antaen käyttäjälle tunteen, että hän kuulee värejä ja näkee ääniä. Nämä vaihdokset voivat olla pelottavia ja aiheuttaa paniikkia.

Käyttäjät kutsuvat LSD kokemuksiaan "tripeiksi" ja äkillisiä huonoja reaktioita "pahoiksi tripeiksi". Nämä kokemukset ovat pitkiä - tyypillisesti ne alkavat hälvetä noin 12 tunnin kuluttua.

Jotkut LSD:n käyttäjät kokevat voimakkaita kauhua aiheuttavia ajatuksia ja tuntemuksia, pelkoa kontrollin menettämisestä, pelkoa hulluudesta ja kuolemasta sekä epätoivoa käyttäessään LSD:tä. LSD-päihtymyksen aikana on tapahtunut useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.

Monet LSD:n käyttäjät kokevat takaumia, kokemuksen tiettyjen piirteiden uusiutumista ilman, että huumetta olisi otettu uudestaan. Takautuma tapahtuu yllättäen, usein ilman varoitusta ja saattaa tapahtua muutaman päivän tai yli vuoden kuluttua LSD:n käytöstä. Takautumat esiintyvät yleensä hallusinogeenien pitkäaikaiskäyttäjillä tai henkilöillä, joilla on persoonallisuusongelmia. Kuitenkin myös muuten terveet ihmiset, jotka käyttävät LSD:tä satunnaisesti, saattavat myös kokea takautumia. Pahat tripit sekä takautumat ovat vain osa LSD:n käytön riskeistä. LSD:n käyttäjillä saattaa ilmetä suhteellisen pitkäaikaisia psykooseja, kuten skitsofreniaa tai vakavaa masennusta. On vaikeaa määrittää LSD:n osuus näiden sairauksien synnyssä ja mekanismi, jolla se asiaan vaikuttaa.

Useimmat LSD:n käyttäjät vähentävät tai lopettavat sen käytön vapaaehtoisesti aikaamyöden. LSD:tä ei pidetä riippuvuutta aiheuttavana huumeena, sillä se ei aiheuta pakottavaa huumehakuista käyttäytymistä kuten kokaiini, amfetamiini, heroiini, alkoholi ja nikotiini. Kuitenkin LSD tuottaa monien riippuvuutta aiheuttavien huumeiden tapaan sietokyvyn, joten huumetta toistuvasti ottavien täytyy ottaa asteittain suurempia annoksia saavuttaakseen vastaavan päihtymistilan kuin he ovat aikaisemmin saavuttaneet. Tämä on erittäin vaarallista, kun otetaan huomioon huumeen arvaamattomuus. Yhdysvaltain kansallinen huumetutkimuslaitos NIDA rahoittaa tutkimuksia, jotka keskittyvät LSD:n neurokemiallisiin ja käyttäytymistieteellisiin ominaisuuksiin. Tämä tutkimus tulee antamaan enemmän ymmärrystä huumeen käyttäytymismekanista.


Käytön laajuus

(Monitoring the Future Study (MTF))

Vuodesta 1975 lähtien MTF on haastatellut vuosittain lähes 17.000 lukiolaista kautta Yhdysvaltojen määritelläkseen huumeiden käytön suuntausta ja mitatakseen suhtautumista ja uskomuksia huumeiden käytöstä. Viimeisten kahden vuoden ajan LSD:tä käyttäneiden lukiolaisten osuus on pysynyt suhteellisen vakaana. Vuosien 1975 ja 1997 välillä koko elinikänään LSD:tä käyttäneiden osuus oli pienimmillään vuonna 1986, jolloin 7,2% ilmoitti käyttäneensä LSD:tä ainakin kerran. Vuonna 1997 13,6% lukiolaisista ilmoitti kokeilleensa LSD:tä. Viimeisen vuoden aikana LSD:tä käyttäneiden luku lähes kaksinkertaistui alimmasta arvosta, 4,4% vuonna 1985 vuoden 1997 8,4%:iin.

Vuonna 1997, 34.7% lukiolaisista katsoi, että LSD:n käyttäminen kerran tai kaksi aiheutti suuria riskejä, 76,6% näki jatkuvassa LSD:n käytössä suuria riskejä. Yli 80% paheksui ihmisiä, jotka kokeilivat LSD:tä ja lähes 93% paheksui LSD:tä säännöllisesti käyttäviä ihmisiä.

Lähes 51% kertoi LSD:n saamisen olevan hyvin helppoa tai verrattain helppoa, jos he olisivat sitä halunneet hankkia.

LSD:n käyttö koululaisten keskuudessa, Yhdysvalloissa vuonna 1997: Monitoring the Future Study
8-luokkalaiset 10-luokkalaiset 12-luokkalaiset
Koskaan käyttänyt 4.7% 9.5% 13.6%
Käyttänyt viimeisen vuoden aikana 3.2 6.7 8.4
Käyttänyt viimeisen kuukauden aikana 1.5 2.8 3.1

Lisätietoa LSD:stä



Kannabis

Marihuana (Marijuana) on vihreä tai harmaa sekoitus hamppukasvin, Cannabis sativan kuivatuista, hienoksi leikatuista kukista ja lehdistä. Marihuanalle on olemassa lukemattomia slangitermejä, mm. budi, mari, ruoho, heinä, pilvi jne. Sitä poltetaan yleensä tupakkana, piipussa tai vesipiipussa. Viime vuosina uutena versiona siitä on esiintynyt "bluntti". Tämä on sikari, joka on tyhjennetty tupakasta ja täytetty uudelleen marihuanalla, usein yhdistettynä johonkin muuhun huumeeseen, kuten crack. Jotkut käyttäjät sekoittavat marihuanan ruokaan tai käyttävät sitä teen valmistukseen.

Marihuanan pääasiallinen aktiivinen kemikaali on THC (delta-9-tetrahydrocannabinol). Vuonna 1988 havaittiin, että tiettyjen hermosolujen kuorikerros sisälsi proteiinin reseptoreja, jotka sitoivat THC:tä. Kiinnityttyään kunnolla, THC aloittaa sarjan solureaktioita, jotka johtavat pilveen, jonka käyttäjät kokevat polttaessaan marihuanaa. Käytön lyhytaikaisia vaikutuksia ovat mm. ongelmat muistin ja oppimisen kanssa, vääristyneet aistimukset, vaikeudet ajatella ja ratkoa ongelmia, koordinaatiokyvyn menetys, nopeutunut pulssi, levottomuus ja paniikkikohtaukset.

Tiedemiehet ovat todenneet, että perinnöllisyydellä voi olla vaikutusta siihen kokeeko yksilö positiivisia vai negatiivisia aistimuksia poltettuaan marihuanaa. Tuore tutkimus osoitti, että miespuolisilla identtisillä kaksosilla, oli samankaltaisia reaktioita marihuanaa käytettäessä paljon todennäköisemmin kuin ei-identtisillä kaksosilla, mikä viittaisi siihen, että näillä aistimuksilla olisi geneettistä perustaa. Identtisillä kaksosilla kaikki geenit ovat yhteisiä ja ei-identtisillä kaksosilla noin puolet. Tärkeä vaikutus huomattiin olevan myös ympäristöllisillä tekijöillä, kuten marihuanan saatavuudella, odotuksilla siitä, kuinka huume tulisi heihin vaikuttamaan, ystävien ja sosiaalisten kontaktien vaikutuksella, sekä muilla tekijöillä, jotka olisivat erilaisia identtisille kaksosille. Kuitenkin todettiin lisäksi, että kaksosten jakamalla ympäristöllä tai perheympäristöllä ennen 18-vuoden ikää ei ollut mitään huomattavaa vaikutusta heidän marihuanasta saamiinsa reaktioihin.


Terveydelliset vaarat

Marihuanan vaikutukset aivoihin

Tutkijat ovat todenneet, että THC muuttaa tapaa, jolla aisti-informaatio tulee aivolisäkkeeseen ja sitä miten aivolisäke sitä käsittelee. Aivolisäke on aivojen rakenteen osa, joka on ratkaisevan tärkeä oppimisen, muistin ja emootioihin sekä motivaatioihin liittyvien aistikokemusten kannalta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että THC tukahduttaa aivolisäkkeessä olevien informaationkäsittely neuronien ja hermosäikeiden toimintaa. Lisäksi tutkijat ovat myös todenneet myös aivolisäkkeestä riippuvaisten opittujen käyttäytymismallien myös rappeutuvan

Tuoreet tutkimustulokset osoittavat myös pitkäaikaisen marihuanan käytön aiheuttavan aivoissa samankaltaisia muutoksia, kuin ne joita on todettu kovien huumeiden pitkäaikaiskäytön jälkeen.


Vaikutukset keuhkoihin

Marihuanaa säännöllisesti polttavalla voi olla samantyyppisiä hengitysvaikeuksia kuin tupakanpolttajilla. Heillä saattaa olla päivittäistä yskää ja limaneritystä, kroonisen keuhkoputkentulehduksen oireita ja yleistä vilustumista. Marihuanan polton jatkaminen voi päätyä keuhkokudoksen epänormaaliin toimintaan, sen vahingoituttua tai tuhouduttua marihuanan savun vuoksi.

THC-pitoisuudesta riippumatta marihuanan polttajien hengittämä tervan määrä ja imeytyneen hiilimonoksidin määrät ovat 3-5 kertaisia verrattuna tupakanpolttajiin. Tämä saattaa johtua siitä, että marihuanan käyttäjät vetävät savun syvemmälle henkeen ja pidättävät sitä pitempään keuhkoissa.


Vaikutukset pulssiin ja verenpaineeseen

Tuoreet havainnot osoittavat, että poltettaessa marihuanaa samanaikaisesti kokaiinin käytön kanssa, on mahdollisuus aiheuttaa vakavaa pulssin nopeutumista ja verenpaineen kohoamista. Eräässä tutkimuksessa kokeneille marihuanan ja kokaiinin käyttäjille annettiin yksistään marihuanaa, yksistään kokaiinia ja sitten molempia yhdessä. Kumpikin huume yksistään nautittuna tuotti oireita sydämelle ja verisuonistolle. Kun ne yhdistettiin, vaikutukset olivat suurempia ja kestivät pitempään. Tutkittavien pulssi nousi marihuanaa käytettäessä 29 lyönnillä minuutissa ja kokaiinilla 32 lyönnillä minuutissa. Kun huumeita annettiin yhdessä pulssi nousi 49 lyönnillä minuutissa ja tämä pulssin kohoaminen kesti pitkän aikaa. Huumeita annettiin testattavien istuessa paikoillaan. Normaaleissa olosuhteissa yksilö saattaa poltaa marihuanaa ja ruiskuttaa kokaiinia ja sitten tehdä jotain fyysisesti rasittavaa mikä saattaa merkittävästi lisätä sydämen ja verisuoniston ylikuormituksen riskiä.


Runsaan marihuanan käytön vaikutukset oppimiseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen

Opiskelijoilla tehty tutkimus osoitti, että tärkeimmät keskittymiseen, muistiin ja oppimiseen liittyvät kyvyt ovat heikkentyneet runsaasti marihuanaa käyttävien ihmisten keskuudessa, myös silloin, kun he ovat olleet vähintään 24 tuntia käyttämättä sitä. Tutkijat vertasivat 65 "suurkäyttäjää", jotka olivat mediaanina polttaneet marihuanaa 29 päivää 30:stä, ja 64 "pienkäyttäjää" jotka olivat polttaneet mediaanina yhtenä päivänä viimeisten 30 päivän aikana. Tarkoin valvotun 19-24 tuntia kestäneen raittiusajan jälkeen, jonka aikana käyttäjät pidättäytyivät marihuanasta ja muista laittomista huumeista sekä alkoholista, opiskelijoille tehtiin muutamia vakiotestejä, jotka mittasivat keskittymiskykyä, muistia ja oppimista. Pienkäyttäjiin verrattuna suurkäyttäjät tekijät enemmän virheitä ja heillä oli enemmän keskittymisvaikeuksia, vaikeuksia ympäristön havainnoimisessa, ja informaation rekisteröinnissä, prosessoinnissa ja käyttämisessä. Löydöt viittaavat siihen, että suurempi rappeutuminen suurkäyttäjien keskuudessa johtuu luultavasti marihuanan aiheuttamasta aivotoiminnan muutoksesta.

Pitkäaikainen seurantatutkimus marihuanan käytöstä peruskouluikäisten nuorten keskuudessa osoittaa, että käyttäjillä on huonompi saavutustaso, kuin niilä, jotka eivät käytä, he hyväksyvät helpommin poikkeavan käyttäytymisen, heidän keskuudessaan on enemmän rikollista käyttäytymistä ja aggressiota, enemmän kapinallisuutta, huonommat suhteet vanhempiensa kanssa ja enemmän yhteyksiä rikollisiin ja huumeita käyttäviin ystäviin.

Tutkimus osoittaa myös enemmän vihaa ja enemmän taantuvaa käytöstä (peukalon imemistä, pahan tuulen puuskia) vauva-ikäisillä, joiden vanhemmat käyttävät marihuanaa kuin niillä joiden vanhemmat eivät käytä.


Vaikutukset raskauteen

Mikä tahansa väärinkäytetty huume tai lääke voi vaikuttaa äidin terveyteen raskauden aikana, ja tämä on aika, jolloin hänen tulisi pitää erityistä huolta itsestään. Huumeet voivat häiritä kunnollista ravinnon ja levon saantia, mikä voi vaikuttaa immuniteetti-järjestelmän hyvään toimintaan. Eräissä tutkimuksissa on todettu marihuanaa raskauden aikana käyttäneille äideille syntyneiden vauvojen olevan pienikokoisempia kuin ne, joiden äidit eivät käyttäneet huumetta. Yleisesti ottaen pienemmillä vauvoilla on todennäköisemmin terveydellisiä ongelmia.

Imettävä äiti joka käyttää marihuanaa välittää jonkun verran THC:tä vauvalle äidinmaidossaan. Tutkimus osoittaa, että äiti, joka käyttää marihuanaa rintaruokinnan ensimmäisen kuukauden aikana, voi vahingoittaa lapsen motorista kehittymistä (lihasliikkeiden hallinta).


Riippuvuuden mahdollisuus

Huume on riipuvuutta aiheuttava, jos se aiheuttaa pakonomaista, usein hallitsematonta huumeen himoa, hankkimista ja käyttöä, vaikka negatiivisen terveyden ja sosiaalisten seurausten uhalla. Marihuana täyttää tämän kriteerin. Yhdysvalloissa yli 120.000 ihmistä hakee vuosittain hoitoa marihuanan ollessa heidän ensisijainen riippuvuuden aiheuttajansa. Lisäksi eläintutkimukset osoittavat marihuanan aiheuttavan fyysistä riipuvuutta, myös eräät ihmiset raportoivat vieroitusoireista.


Käytön laajuus

Tulevaisuuden monitorointi -tutkimus (MTF) USA:

8-luokkalaiset, jotka ovat käyttäneet marihuanaa:
Tulevaisuuden monitorointitutkimus
1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997
Joskus käyttänyt 10.2% 11.2% 12.6% 16.7% 19.9% 23.1% 22.6%
Käyttänyt viimeisen vuoden aikana 6.2 7.2 9.2 13.0 15.8 18.3 17.7
Käyttänyt viimeisen kuukauden aikana 3.2 3.7 5.1 7.8 9.1 11.3 10.2
Käyttää päivittäin 0.2 0.2 0.4 0.7 0.8 1.5 1.1

10-luokkalaiset, jotka ovat käyttäneet marihuanaa
Monitoring the Future Study
1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997
Koskaan käyttänyt 23.4% 21.4% 24.4% 30.4% 34.1% 39.8% 42.3%
Käyttänyt viimeisen vuoden aikan 16.5 15.2 19.2 25.2 28.7 33.6 34.8
Käyttänyt viimeisen kuukauden aikana 8.7 8.1 10.9 15.8 17.2 20.4 20.5
Käyttää päivittäin 0.8 0.8 1.0 2.2 2.8 3.5 3.7

12-luokkalaiset, jotka ovat käyttäneet marihuanaa
Monitoring the Future Study
1979 1985 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997
Koskaan käyttänyt 60.4% 54.2% 36.7% 32.6% 35.3% 38.2% 41.7% 44.9% 49.6%
Käyttänyt viimeisen vuoden aikana 50.8 40.6 23.9 21.9 26.0 30.7 34.7 35.8  38.5
Käyttänyt viimeisen kuukauden aikana 36.5 25.7 13.8 11.9 15.5 19.0 21.2 21.9 23.7
Käyttää päivittäin 10.3 4.9 2.0 1.9 2.4 3.6 4.6 4.9 5.8

Kansallinen huumeiden käyttöä koskeva ruokakuntatutkimus (NHSDA)

Marijuana on edelleen eniten käytetty laiton huume Yhdysvalloissa. Vuonna 1995 arvioitiin 2,4 miljoonan ihmisen aloittaneen marihuanan käyttö. Vuoden 1996 NHSDA:n tietojen mukaan 68,6 miljoonaa yli 12-vuotiasta yhdysvaltalaista (32%) on kokeillut marihuanaa ainakin kerran elämässään ja lähes 18,4 miljoonaa (8,6%) on käyttänyt sitä viimeisen vuoden aikana. Vuonna 1985 56,5 miljoonaa (29,4%) oli kokeillut marihuanaa ainakin kerran ja 26,1 miljoonaa (13,6%) oli käyttänyt sitä viimeisen vuoden aikana.

Lisätietoa kannabiksesta



Metamfetamiini tai amfetamiini

Amfetamiini, tai Metamfetamiini, niinkuin tämän aineen yleisimmin käytetyn muodon virallinen nimi kuuluu. Suomessa siitä kuitenkin yleensä käytetään vain nimeä Amfetamiini. Se on riippuvuutta aiheuttava piristävä huume joka vahvasti aktivoittaa tiettyjä aivotoimintoja. Metamfetamiini on kemiallisesti läheisesti sukua amfetamiinille, mutta metamfetaminin vaikutukset keskushermostoon ovat suurempia. Molemmilla huumeilla on joitakin lääketieteellisiä käyttöjä, ensi sijassa liikalihavuuden hoidossa, mutta niiden terapeuttinen käyttö on rajoitettu.

Metamfetamiinia valmistetaan laittomissa laboratorioissa ja sillä on korkea potentiaali väärinkäyttöön ja riippuvuuteen. Kadulla metamfetamiiniin viitataan monilla nimillä kuten "nopsajalka", "piri", "spiidi", ja "vauhti". Metamfetamiinihydrokloriidin kirkkaat järkälemäiset kristallit muistuttavat jäätä, ja sitä voidaan vetää keuhkoihin polttamalla. Nimityksiä ovat mm. "jää", "kristalli" ja "lasi."


Terveydelliset vaarat

Metamfetamiini luovuttaa korkeita määriä hermojen välittäjäainesta dopamiinia, mikä stimuloi aivosoluja ja lisäää tunnetilan ja kehon liikkuvuutta. Sillä näyttää myös olevan hermomyrkkyvaikutus sen vahingoittaessa dopamiinia ja serotoniinia sisältäviä aivosoluja. Serotoniini on toinen hermojen välittäjäaines. Pitemmän ajan kuluessa metamfetamiini näyttää aiheuttavan dopamiinin määrän vähenemistä, mistä saattaa seurata Parkinsonin taudin kaltaiset oireet, eli vakava liikkumishäiriö.

Metamfetamiini otetaan suun tai nenän kautta, suonensisäisesti pistoksella sekä polttaen. Heti polttamisen jälkeen tai suonensisäisesti otettuna metamfetamiinin käyttäjä kokee voimakkaan aistimuksen nimeltä "kiire", joka kestää vain muutaman minuutin ja sen on kuvailtu olevan hyvin nautinnollinen. Käyttö suun tai nenän kautta tuottaa hyvinvoinnin tunteen euforian "pilven" mutta ei "kiirettä" Käyttäjät saattavat tulla nopeasti riippuvaisiksi sekä käyttää toistuvasti lisäten myös määrää.

Yli 20 vuoden ajan tehdyt eläintutkimukset osoittavat, että korkeat metamfetamiini määrät vahingoittavat hermosolun päätteitä. Dopamiinia ja serotoniinia sisältävät hermosolut eivät kuole metamfetamiinin käytön jälkeen, mutta niiden hermopäätteet lyhenevät ja uudelleenkasvu näyttää olevan rajoitettua.

Keskushermostolliset toiminnot, jotka aiheutuvat jopa pienienkin metamfetamiini määrien käytöstä ovat lisääntynyt valveillaolo, lisääntynyt fyysinen aktiivisuus, vähentynyt ruokahalu, lisääntynyt hengitys, hypotermia (vajaalämpöisyys) sekä hyvinvoinnin tunne (euforia). Muita keskuhermostovaikutuksia ovat ärtyneisyys, unettomuus, hämmentyneisyys, väristykset, kouristukset, levottomuus, paranoia (vainoharhaisuus) ja aggressiivisuus. Hypotermia ja kouristukset saattavat johtaa kuolemaan.

Metamfetamiini aiheuttaa nopeutunutta sydämenlyöntiä sekä verenpainetta ja voi aiheuttaa pysyvää vahinkoa aivojen verisuonille ja johtaa näin aivohalvaukseen. Muita metamfetamiinin vaikutuksia ovat hengitysongelmat , epäsäännöllinen sydämenlyönti ja vakava anoreksia. Sen käytön seurauksena voi olla sydänverisuoniston tuhoutuminen ja kuolema.

Englanninkielistä lisätietoa metamfetamiinista löytyy mm. seuraavilta sivuilta:

Lisätietoa amfetamiinista



PCP (Phencyclidine)

PCP (phencyclidine) kehitettiin 1950-luvulla alunperin suonensisäisesti käytettäväksi anestesia-lääkkeeksi. Sen käyttö lopetettiin vuonna 1965, kun todettiin potilaiden anestesiasta toipuessaan käyttäytyvän hermostuneesti ja järjettömästi ja heillä oli aistiharhoja. Nyt PCP:tä valmistetaan laittomasti laboratorioissa ja myydään kadulla nimillä: "enkelitomu," "otsooni," ja "rakettibensa" Sitten kun PCP yhdistetään marihuanan kanssa, siitä käytetään nimiä: "tappajasätkä" ja "kiteinen superruoho". PCP:n katunimien runsaus ja värikkäät muodot heijastavat sen kummallisia ja tehokkaita vaikutuksia.

PCP on valkoinen kiteinen jauhe, joka liukenee helposti veteen tai alkoholiin. Sillä on helposti tunnistettava kitkerä kemiallinen maku. PCP on helppo värjätä ja sitä on saatavilla laittomilla huumemarkkinoilla monissa eri muodoissa, kuten tabletteina, kapseleina ja värillisenä jauheena. Sitä käytetään yleensä jollakin seuraavista kolmesta tavasta: nenän kautta, polttaen tai syöden. Poltettaessa PCP sekoitetaan yleensä johonkin lehtimäiseen materiaaliin, kuten minttu, persilja, oregano tai marihuana.


Terveysvaarat

PCP aiheuttaa riippuvuutta, se johtaa usein psykologiseen, riippuvuuteen, huumeenhimoon ja pakottavaan tarpeeseen hankkia PCP:tä. Se tuli katukauppaan 1960-luvulla ja silloin se hankki nopeasti sellaisen maineen, että siitä sai huonoja reaktioita, eikä se ollut riskin arvoista. Monet ihmiset, jotka ovat käyttäneet sitä kerran, eivät enää käytä sitä tietoisesti. Mutta jotkut muut taas käyttävät sitä vakaasti ja usein. Jotkut pysyvät PCP:ssä sen riippuvuutta aiheuttavan vaikutuksen vuoksi. Toiset taas ilmoittavat jatkavansa sen käyttöä sen tuottaman voiman ja haavoittumattomuuden tunteen vuoksi ja siksi, että se tyhjentää mielen.

Monet PCP:n käyttäjät tuodaan huumepoliklinikoille sen aiheuttamien epämiellyttävien psykologisten vaikutusten tai yliannostuksen vuoksi. Sairaalassa tai eristyksessä he tulevat sitten usein hyvin väkivaltaisiksi tai itsemurha-alttiiksi, ja ovat hyvin vaarallisia itselleen ja toisille. Heidät pitäisi pitää rauhallisessa ympäristössä, eikä heitä saa jättää yksin.

Pienillä ja keskinkertaisilla annoksilla PCP:n fysiologisiin vaikutuksiin kuuluu hieman kiihtynyt hengitys ja merkittävä verenpaineen ja pulssin kohoaminen. Hengityksestä tulee puuskittaista ja henkilö saattaa punastua tai hikoilla runsaasti. Raajoissa saattaa ilmetä tunnottomuutta ja lihasten koordinaatiossa saattaa olla ongelmia. Psykologisiin vaikutuksiin kuuluvat kehon tietoisuuden vaihtelut, hyvin samankaltaiset kuin alkoholin aiheuttamat. Kasvuikäisillä PCP:n käyttö saattaa häiritä normaaliin kasvuun liittyvien hormoonien toimintaa ja kehitystä, kuin myös oppimiskykyä.

Suurina annoksina PCP laskee verenpainetta, pulssia ja hikoilua. Tätä saattaa seurata pahoinvointi, oksennus, näön hämärtyminen, silmien pyöriminen ylös ja alas, kuolaaminen, tasapainon menetys ja huimaus. Suuret annokset PCP:tä voivat aiheuttaa myös sydänkohtauksen, kooman ja kuoleman (vaikkakin kuolema on yleensä seurausta PCP:n tuottaman huumautumisen aikana tapahtuneesta onnettomuudesta tai itsemurhasta). Suurien annosten psykologisiin vaikutuksiin kuuluvat aistiharhat ja hallusinaatiot. PCP voi aiheuttaa kaikkia skitsofrenian oireita, kuten harhoja, paranoiaa, sekavaa ajattelua, tunne siitä, että on pitkän matkan päässä ympäristöstään ja katatoniaa. Puhe on usein harvaa ja epäselvää.

Pitkään PCP:tä käyttäneet kertovat heitä vaivaavan pitkäaikaiset muistikatkokset, vaikeudet puhumisessa ja ajattelemisessa, masennus ja painonmenetys. Tämä oireet saattavat jatkua jopa vuoden sen jälkeenkin, kun PCP:n käyttö on lopetettu. On myös havaittu mielitilan häiriöitä. PCP:llä on rauhoittava vaikutus, ja sen reagointi muiden keskushermostoa rauhoittavien aineiden, kuten alkoholin ja bentsodiatsepiinien kanssa voi johtaa koomaan ja vahingossa saatuun yliannostukseen.


Käytön laajuus

Tulevaisuuden monitorointi -tutkimus, USA

12-luokkalaiset, jotka ovat käyttäneet PCP:tä
Monitoring the Future Study
1979 1985 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997
Joskus käyttänyt 12.8% 4.9% 2.9% 2.4% 2.9% 2.8% 2.7% 4.0% 3.9%
Käyttänyt viimeisen vuoden aikana 7.0 2.9 1.4 1.4 1.4 1.6 1.8 2.6 2.3
Käyttänyt viimeisen kuukauden aikana 2.4 1.6 0.5 0.6 1.0 0.7 0.6 1.3 0.7

Huumeiden käyttöä koskeva kotitaloustutkimus, USA (NHSDA)

Vuonna 1996 3,2% yhdysvaltalaisista yli 12-vuotiaista oli vähintäänkin kokeillut PCP:tä. Eri ikäryhmien kesken tämä jakautui siten, että 12-17 vuotiaista oli PCP:tä kokeillut 1,2%, yli 18-vuotiaista 2,3% ja yli 26-vuotiaista 4,2%.





Rohypnol

Rohypnol, joka on flunitrazepamin kauppanimi, on ollut huolenaiheena muutamien vuosien ajan, koska sitä käytetään "tyrmäystippoina" tai niinkuin USA:ssa sanotaan: "date rape" eli "treffiraiskaus" -huumeena. Ihmisille saatetaan antaa huumetta heidän tietämättään, ja sekoitettuna alkoholin kanssa, se voi tehdä uhrin kykenemättömäksi toimimaan seksuaalista pahoinpitelyä vastaan. Rohypnol voi lisäksi olla tappavaa sekoitettuna alkoholin ja/tai masennuslääkkeiden kanssa.

Rohypnol tuottaa rauhoittavia, hypnoottisia vaikutuksia, kuten lihasten rentoutumista ja muistinmenetystä. Se voi myös aiheuttaa fyysistä ja psykologista riippuvaisuutta. Miamissa, joka oli eräs ensimmäisistä Rohypnolin väärinkäytön paikkakuntia Yhdysvalloissa, myrkytyskeskukset kertovat halvauskohtausten lisääntyneen vieroitusoireina Rohypnolista riippuvaisten ihmisten keskuudessa.

Rohypnolia ei ole hyväksytty Yhdysvalloissa käyttettäväksi ja sen maahantuonti on kielletty. Laiton Rohypnolin käyttö alkoi Euroopassa 1970-luvulla ja se levisi Yhdysvaltoihin 1990-luvun alussa, missä siitä käytetään nimiä: "rophies", "roofies", "roach", "rope", sekä "date rape" drug.

Toista hyvin samankaltaista huumetta myydään tällä hetkellä Miamissa, Minnesotassa ja Teksasissa nimellä "roofies".

Tämä on clonazepam, jota markkinoidaan Yhdysvalloissa Klonopin nimellä ja Meksikossa Rivotril-nimellä. Sitä käytetään joskus korostamaan heroiinin ja muiden opiaattien vaikutusta.


GHB

Noin vuodesta 1990 lähtien, GHB:tä (gamma-hydroxybutyrate) on käytetty Yhdysvalloissa sen eufooristen, rauhoittavien ja anabolisten (kehonrakennuksellisten) vaikutusten takia. Kuten Rohypnol ja clonazepam, GHB:tä on käytetty raiskauksiin ympäri maata.

Detroitissa kerrotaan, että nestemäistä GHB:tä käytetään yökerhoissa sen samankaltaisten vaikutusten vuoksi kuin Rohypnolilla. Se on myös yleinen kerhokuvioissa Phoenixissä, Honolulussa ja Teksasissa, jossa se tunnetaan nimillä "nestemäinen ekstaasi", "somatomax", "scoop", tai "grievous bodily harm." Miamissa myrkytyskeskukseen tulleet soitot ovat kertoneet lisääntyneeseen GHB:n käyttöön liittyvistä ongelmista, kuten tajuttomuus. New Yorkissa GHB:tä tiedetään käytettävän muotiteollisuudessa työskentelevien keskuudessa. Atlantassa sitä yleisesti käytetään synteettisenä steroidina kuntokeskuksissa ja kuntosaleilla.

GHB:n väärinkäytön seurauksia ovat mm. kooma ja sydänkohtaukset. Kun sitä käytetään yhdessä amfetamiinin kanssa, sydänkohtauksen riski näyttää lisääntyvän. Kun sitä käytetään yhdessä muiden huumeiden kanssa, kuten alkoholin kanssa voi tuloksena olla huonovointisuutta ja hengitysvaikeuksia. GHB saattaa myös aiheuttaa vieroitusoireita, kuten unettomuus, ahdistuneisuus, väristykset ja hikoilu. Huolestuneena Rohypnolin ja GHB:n käytöstä, Yhdysvaltain kongressi ryhtyi vuonna 1996 toimiin ja sääti "Lain Huumesidonnaisen raiskauksen estämiseksi ja rangaisemiseksi. Tällä lailla määrättiin korotettu rangaistus minkä tahansa aineen käyttämisestä raiskauksen edistämiseen.